Prospect of Whitby III
Prospect of Whitbyn (design n:o 2057) tilasi alun perin hyvin tunnettu englantilainen purjehtija Arthur Slater. Hän tilasi elämänsä aikana yhteensä kuusi suunnitelmaa S&S:n toimistolta tyypillisesti joka toinen vuosi tavoitteena osallistua Admiral’s Cup kilpailuihin (jotka siis järjestettiin kahden vuoden välein). Näistä veneistä viisi kantoi nimeä ”Prospect of Whitby”.
Arthur Slaterin tavoitteena oli tulla valituksi Englannin vuoden 1971 Admiral’s Cup joukkueeseen. Varmistaakseen kilpailukykynsä, hän tilasi neljännet suunnitelmat S&S toimistolta, joiden mukaan rakennettiin hänen kolmas Prospect of Whitby veneensä. Karsinnoissa Slaterin tiimi menestyi tasaisen hyvin, minkä tuloksena Prospect of Whitby valittiin Englannin joukkueen isoksi veneeksi. Britannian joukkueen kapteenina toimi Sir Edward ”Ted” Heath sekä hänen S&S uudisrakenne ”Morning Cloud II”. Joukkueen kolmas vene oli Bob Watsonin ”Cervantes IV”, sekin avomerikilpailuissa hyvin menestynyt S&S konstruktio. Britannian joukkue oli menestyksekäs. Se voitti cupin, Prospect of Whitbyn kerätessä suurimman pistepotin. Ted Heath oli vuonna 1970 valittu Britannian pääministerkisi, minkä johdosta koko Englannin joukkue sai huomattavasti julkisuutta paikallisissa medioissa. Admiral’s Cup kisojen jälkeen Slater rahtasi PoWin Australiaan osallistumaan ”Southern Cross Cup” regattaan, mukaanlukien Sydney-Hobart kilpailu. 1972 rennomman kauden jälkeen hän myin veneen, keskittyäkseen teettämään seuraavan Prospect of Whitbyn, tavoitteena jälleen vuoden 1973 Admiral’s Cup kilpailut.
Prospect of Whitby myytiin merkittävälle englantialiselle rakennusalan yrittäjälle ja aktiiviselle kilpapurjehtijalle, Sir Maurice Laingille. Hän kilpaili veneellä ”Loujane” nimen alla vuoteen 1989 saakka. PoW osallistui mm. Vuoden 1979 myrksyisään Fastnet –kilpailuun. Vene luovutettiin ”Adventures Offshore” meripartiolippukunnalle, joka nimesi sen uudelleen ”Salex”iksi. Vene purjehti meripartion lipun alla vuoteen 1998 saakka, jolloin se myytiin Tony Coxille. Cox palautti veneelle alkuperäisen nimen ”Prospect of Whitby” ja vei sen takaisin kilparadoille. Siihen rakennettiin uusi riki uusilla kilpapurjeilla, ja saavutti parhaan menestyksensä vuonna 2001 kun PoW voitti luokkansa RORC rankingsarjassa. Vene oli muutaman vuoden James Nimmon omistuksessa kunnes se myytiin vuonna 2005 Hanno Narjukselle ja Hanna Eurolle.
Prospect of Whitby runko on rakennettu alumiinista hollantilaisen Royal Huisman veistämön toimesta. Ylärakenteet ja sisustus on rakennettu Englannissa Berthonsin veistämöllä puusta ja vanerista.
Nykyisten omistajien toimesta Prospect of Whitby on rakennettu lähes täysin uudestaan. Veneessä on uusi kansi, sisustus ja tekniikka. Rakentajana on toiminut Lasse Ristikankare ja uudet omistajat, hyödyntäen Lars Strömin konsultaatiota rakenteiden mitoituksessa ja yksityiskohdissa.
Prospect on jatkanut leppoisalla tahdilla kisauraansa nykyisten omistajien toimesta. Se on voittanut sekä avomeripurehduksen SM kultaa samoin kuin luokkavoitta Gotland Runtissa.
Prospect of Whitby, IOR One-Off, Admiral’s Cup racer
Prospect of Whitby (design no. 2057) was originally commissioned by the well-known English sailor Arthur Slater. Arthur Slater ordered in total 6 designs from S&S, typically a new construction every two years with the target to compete in Admiral’s Cup races (which were organized every second year). Five of these boats were called “Prospect of Whitby”.
Mr. Slater was targeting to be a member of the British Admiral’s Cup team of 1971. To be successful, he commissioned his 4thdesign from S&S office, which became the third Prospect of Whitby. In the qualification races Mr. Slater’s team was performing consistently well, which led Prospect of Whitby to be selected to the UK team as the “big boat”. The British team was captained by Sir Edward “Ted” Heath and his also newly commissioned S&S design “Morning Cloud II”. The third boat in the team was Bob Watson’s “Cervantes IV”, another successful racer coming from the design office of S&S. The English team was victorious and took the cup home, with Prospect of Whitby being the points leader in the team. As Ted Heath was appointed UK prime minister in 1970, the entire UK team got enormous publicity in the English press during the entire event. Since Admiral’s Cup, Mr. Slater took PoW to Australia to compete in the “Southern Cross Cup”, including Sydney-Hobart race. After more leisurely season of 1972 he sold the boat, in order to focus on creating his next Prospect of Whitby design for 1973 Admiral’s Cup season.
Prospect of Whitby was sold to an English construction business entrepreneur and enthusiastic racing sailor Sir Maurice Laing, who campaigned her as “Loujane” successfully until 1989. She competed for instance in the 1979 Fastnet race. The yacht was granted to “Adventures Offshore” Sea Scouts society, who renamed her “Salex”. The boat sailed under the sea scouts flag until 1998 when she was sold to Mr. Tony Cox. Mr. Cox returned the original name “Prospect of Whitby” and also returned the boat to the race courses. She received a new rig, racing sails and reached its peak performance in 2001 when PoW won its class in RORC IRC2 ranking series. The boat was briefly under ownership of James Nimmo until she was sold in 2005 to Hanno Narjus and Hanna Euro.
Prospect of Whitby hull is of aluminium construction, built by Royal Huisman of The Netherlands. The superstructure and accommodation were built by Berthons in England of plywood.
During her Finnish ownership, Prospect of Whitby has been totally rebuilt, including new deck, new accommodation and 100% renewed equipment. The rebuilding work has been done by Lasse Ristikankare and her owners, with advice from Lars Ström on design and construction details.
Prospect has continued her racing life during current ownership and has won its class in Finnish & Estonian Offshore Week as well as Gotland Runt.
Nefertiti
Nefertitillä on Facebook-sivu, jossa on runsaasti kuvia, mm. lehtijutusta, kun Rod Stephens vieraili Vatorilla vuonna 1966. S/Y Nefertiti on Sparkman & Stephensin suunnitelma numero 1710. Vene on 1969 Vatorin telakalta Jollaksesta valmistunut meriristeilijä. Alkuperäinen nimi Palomita.
Meri-Mari
S/Y Meri-Mari on Eino Antinojan itselleen vuonna 1968 rakentama 37- jalkainen puinen purjevene. Sloopin on suunnitellut maineikas New Yorkilaistoimisto, Sparkman & Stephens. Sen design-numero on 1948-6. Samoilla suunnitelmilla on rakennettu 6 kappaletta sisarveneitä, eri veistämöillä Euroopassa.
Vene oli tuohon aikaan viimeisiä puuveneitä siirryttäessä lujitemuoviin. Veneen sen aikainen innovaatio on, että siinä on kaksoislateraalipohja: köli ja peräsin ovat erillisiä. Eväkölissä on trimmiperäsin, joka mahdollistaa jyrkän nousun tuuleen ja sen takana varsinainen skegiin kiinnittyvä ohjailuperäsin. Takila on pysynyt samana, masto on vaihtunut puisesta alumiiniseksi, parduunat ovat poistuneet ja plokit ovat vaihtuneet vuosien varrella (Veneessä on laatikollinen vanhoja kovalevyplokeja).
Me olemme olleet Meri-Marin viides omistaja vuodesta 2006. Suomenlinnan Pursiseurassa se on ollut vuodesta 1989. Pekka Lindfors, joka oli sen edellinen omistaja, osallistui juhlavuonna 1992 (Kolumbuksen Amerikan löytäminen, 500-vuotta) järjestettyyn ARC-kilpailuun, Gran Canarialta Atlantin yli Santa Luciaan, sijoittumalla ensimmäiseksi puuveneluokassa.
Vene on täyttänyt kuluvana vuonna 50-vuotta, ja se on nyt suuressa remontissa. Kaksi vuotta sitten, maasähkö oli päässyt purkautumaan pilssiveteen, ja tuolloin osa teräksistä pääsi syöpymään. Teräsosat olivat silminnähden syöpyneet. Onneksi veneen 33mm paksut irocco-ponttilaudat olivat liimatut, eivätkä niitatut. Venepuuseppämme kehotti myös varmuuden vuoksi tarkistamaan kölipultit. Otimme heti yhteyttä vahingosta vakuutusyhtiöömme, josta tulikin kieltävä vastaus runsaan puolen vuoden tutkimusten jälkeen.
Tiesimme että tuosta tulisi aika suuri ja hintava remontti. Työt alkoivatkin sitten kesäkuussa -18 purkutöillä ja vanhan moottorin poistolla. Olimme lunastaneet uuden moottorin ennen remontin alkua. Vanha moottori sijaitsi kölin päällä optimoiden tasapainon ja suoran akselin. Tarkoitus oli siirtää moottorin paikkaa taakse päin, avotilan alle. Olimme kuitenkin sitä mieltä, että 150kg:n moottori ei kovin dramaattisesti muuttaisi 7 000kg:n venettä ja sen tasapainoa.
Moottorin poiston yhteydessä paljastui, että 12 laminoitua irocco-kaarta olikin osittain lahonneet ja keulasteevekin pitäisi vaihtaa. Nyt remontti kasvoi ja kölipulttien irrotus tuntui rutiinityöltä. Saneeraukseen tulikin 8,5 viikkoa lisäaikaa. Lokakuun lopussa pohja voitiinkin sitten sulkea. Nyt on meneillään sisätöiden teko, mihin kuuluu mm. uuden moottorin, uuden moottorikotelon, uusien turkkilautojen- ja pöydän sekä vanhojen penkkien asennus.
Kuohuneiti, One-off yawl
